13.4.2005

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 5.5.2003

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 21.10.2002 Tampereella tahallaan tappanut vuonna 1954 syntyneen kehitysvammaisen tyttärensä B:n antamalla tälle veteen liuotettuna yliannoksen masennuslääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä. B oli kuollut lääkkeistä johtuneeseen yhteismyrkytykseen.

A oli kolmen todistajan kertomusten mukaan useita kertoja kertonut aikovansa tappaa B:n. A:lla oli ollut kerättynä B:lle määrättyjä lääkkeitä ja hänellä oli ollut suunnitelma siitä, miten hän tappamisen toteuttaa. Hän oli myös toiminut tämän suunnitelman mukaan. Siten tappo oli tehty vakaasti harkiten.

A:n oman kertomuksen mukaan teon keskeisenä syynä oli ollut B:n kärsimysten lopettaminen ja sen estäminen, ettei tämä joutuisi tiettyyn hoitolaitokseen. Selvitystä siitä, että B olisi ilmaissut erityisesti kärsineensä jostakin, ei kuitenkaan ollut esitetty. Toisaalta oli käynyt ilmi, että teon taustalla olivat osaltaan olleet A:n erimielisyydet viranomaisten kanssa koskien B:n hoitoa ja hänen taloudellisia asioitaan.

Teko oli kohdistunut B:hen, joka oli ollut henkisesti noin 4-vuotiaan lapsen tasolla. Hän oli ollut hoitokodista viikonloppua viettämässä äitinsä luona ja tällöin täysin äitinsä hoidon varassa ja riippuvainen tämän huolenpidosta. Kun teon motiiveista saatu selvitys ei antanut aihetta muuhun arviointiin, tekoa oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Käräjäoikeus katsoi A:n syytteen mukaisesti syyllistyneen murhaan.

A:n teon aikaisen mielentilan osalta käräjäoikeus totesi, että terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle annetussa 10.4.2003 päivätyssä lausuntoehdotuksessa oli katsottu, että A:n aivoelimellinen tunne-elämän epävakauden korostuminen, psyykkinen kapeutuminen sekä päättely- ja arvostelukyvyn heikkeneminen olivat oleellisesti heikentäneet hänen kykyään ymmärtää syytteen alaisen teon tosiasiallista luonnetta ja oikeudellis-moraalista merkitystä sekä kykyä säädellä käyttäytymistään syytteen alaisen teon yhteydessä. Persoonallisuushäiriön vuoksi hänellä oli ollut vaikeuksia erottaa omia ja uhrin etuja ja tarpeita. Tutkimuksissa oli syntynyt kuva ihmissuhteissaan epävakaapiirteisen loukkaantumisherkästä ja ehdottomasta henkilöstä, jolla oli taipumus ajautua ihmissuhderistiriitoihin. Lausuntoehdotuksen mukaan A oli syytteen alaisen teon aikana ollut täyttä ymmärrystä vailla. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli yhtynyt tähän arvioon.

Toisaalta lausuntoehdotuksessa oli todettu, ettei tutkittava ollut ollut koskaan varsinaisessa psykiatrisessa hoidossa eikä hänellä ollut koskaan todettu mielisairautta tai vakavaa masennussairautta. Tekoa edeltäneinä päivinä A oli ollut alakuloinen mutta hänen yleinen toimintakykynsä ja unirytminsä olivat kuitenkin pysyneet tavanomaisella tasolla. Mielentilatutkimuksen aikana tutkittava ei ollut vaikuttanut masentuneelta, ahdistuneelta tai varautuneelta. Hänellä ei ollut ollut todettavissa varsinaista vainoharhaisuutta, harhaluuloisuutta tai muutakaan mielisairautta. Hänen yleinen todellisuustajunsa oli ollut normaali. Syytteen alaisen teon aikoina A:lla ei ollut myöskään ilmennyt vakava-asteista masennussairautta eikä selkeää masentuneisuutta ollut ilmennyt teon jälkeenkään. Mielentilatutkimuksen päättyessä A ei ollut ollut tahdonvastaisen sairaalahoidon tarpeessa. A oli todennut toimineensa yhteiskunnan silmissä väärin mutta olevansa kuitenkin tyytyväinen tyttärensä kärsimysten päättymisestä.

Käräjäoikeus totesi, että A:n alentuneen syyntakeisuuden puolesta puhui se seikka, että teko oli kohdistunut hänen omaan lapseensa, johon hänellä oli ollut tiivis suhde ja josta hän oli ilmeisesti huolehtinut hyvin. Toisaalta A oli toiminut johdonmukaisesti ja määrätietoisesti sekä kyennyt kertomaan jälkeenpäin muun muassa missä järjestyksessä tapahtumat olivat edenneet. Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n mielentila tekohetkellä ollut ollut siinä määrin järkkynyt, ettei hän olisi ymmärtänyt nyt kysymyksessä olevan kaltaisen teon tosiallista luonnetta ja oikeudenvastaisuutta. A:ssa todettu persoonallisuushäiriö ja pitkäaikaisen aivoverenkierron heikkenemisen aiheuttama lievä älyllisten toimintojen häiriintyminen ja persoonallisuushäiriön korostuminen eivät olleet heikentäneet A:n kykyä säädellä toimintaansa niin olennaisesti, että hän olisi sen johdosta rikoksen tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pekka Lankinen sekä lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 9.12.2003

A valitti hovioikeuteen vaatien, että hänen katsotaan syyllistyneen enintään tappoon ja että hänelle tuomittu rangaistus alennetaan määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi sekä että hänen katsotaan rikoksen tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Impivaara (eri mieltä), Juhani Leinonen ja Kari Hirvonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Impivaara oli muutoin hovioikeuden tuomiolauselmasta ilmenevällä kannalla paitsi A:n mielentilan ja rangaistusseuraamuksen osalta lausui seuraavan:

Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle annetusta 10.4.2003 päivätystä lausuntoehdotuksesta sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnosta ilmenevillä perusteilla katson A:n olleen syytteenalaisen teon aikana täyttä ymmärrystä vailla.

Muutan käräjäoikeuden tuomiolauselmaa siten, että tuomitsen A:n täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta 9 vuodeksi vankeuteen, josta on tehtävä rikoslain 3 luvun 11 §:n mukainen vähennys.

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A:n vuonna 1954 syntynyt tytär B, joka oli kehitysvamman vuoksi henkisesti noin 4-vuotiaan lapsen tasolla, oli hoitokodista viikonloppua viettämässä A:n luona. A on asunnossaan tappanut B:n antamalla hänelle 20.10.2002 veteen liuotettuna yliannoksen masennuslääkkeitä, psykiatrisia rauhoittavia lääkkeitä ja muita rauhoittavia lääkkeitä. B on 21.10.2002 kuollut lääkkeiden yhteisvaikutuksesta johtuneeseen myrkytykseen.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko teko luettava A:n syyksi murhana vai tappona. A on tunnustanut tahallaan tappaneensa B:n ja katsonut syyllistyneensä tappoon, mutta kiistänyt sen, että kysymyksessä olisi murha. A:n mukaan hän ei ollut toiminut vakaasti harkiten eikä teko myöskään kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä. Lisäksi on kysymys siitä, onko A ollut teon tehdessään alentuneesti syyntakeinen eli täyttä ymmärrystä vailla.

A:n oma näkemys

3. A:n mukaan hän ei ollut suunnitellut surmaamista etukäteen, vaan hän oli päättänyt siitä vasta tapahtumailtana. Päätös oli syntynyt, kun B oli alkanut kysellä mahdollisesta joutumisesta hoitokodista erääseen hoitolaitokseen, josta sekä A:lla että B:llä oli ollut kielteinen kuva. A ei myöskään ollut kerännyt lääkkeitä käyttääkseen niitä B:n tappamiseen, vaan niitä oli kertynyt pitkän ajan kuluessa A:n annettua B:lle vain osan tällä viikonloppukäynneillä mukana olleista lääkkeistä ja otettua antamatta jääneet lääkkeet talteen. Lääkkeiden keräämisen tarkoituksena oli ollut osoittaa potilasasiamiehelle, että B:lle oli annettu liikaa lääkkeitä.

4. A:n mukaan hänen ahdistuksensa omasta ja tyttärensä tulevaisuudesta oli kasvanut sietämättömäksi. Ahdistukseen oli vaikuttanut B:lle määrätyn edunvalvojan johdosta vaikeutunut mahdollisuus viettää B:n kanssa samanlaista elämää kuin aikaisemmin. Edunvalvoja oli rajoittanut B:n eläketulojen käyttöä eikä A:lla itsellään ollut varaa kustantaa B:lle matkoja ja muita sellaisia ilon aiheita kuin aikaisemmin. Varojen puutteen vuoksi A:n mahdollisuudet käydä B:tä tapaamassa hoitokodissa ja tämän käynnit kotona eivät enää olisi olleet entiseen tapaan mahdollisia. A:n käsityksen mukaan hän oli ainoa, joka toi tyttären elämään iloa ja hän oli pelännyt, että tyttären elämä tulisi jatkossa olemaan pelkkää kärsimystä. Saatuaan 17.10.2002 maistraatista B:n varoja koskeneen kirjeen hänet oli vallannut suru ja toivottomuus. Ahdistukseen B:n tulevaisuudesta oli vaikuttanut myös A:n oma sairastelu ja mahdollisesti edessä oleva leikkaus sekä tekoa edeltäneiden viikkojen väsymystila. Ahdistus oli ilmennyt myös A:n puhuessa jutussa kuultujen todistajien kanssa. Tällöinkin hän oli itkeskellyt, toistellut samoja asioita ja puhe oli ollut sekavaa.

5. Niin kuin mielentilatutkimuksesta käy ilmi, A:n henkinen tasapaino oli ollut heikentynyt teon hetkellä ja hän oli ollut täyttä ymmärrystä vailla. Tämä oli otettava huomioon arvioitaessa teon suunnitelmallisuutta ja A:n kykyä vakaaseen harkintaan. A:n mielialat vaihtelivat laidasta laitaan eikä hän kyennyt toimimaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Tätä kuvasi sekin, että hän oli vähän ennen tapahtumaa ostanut B:lle joululahjoja. Myös teon kokonaisarvioinnissa oli otettava huomioon A:n fyysinen ja henkinen tila samoin kuin teon vaikuttimet. A:lla oli ollut tyttäreensä erittäin läheinen suhde ja hän oli nyt kysymyksessä olevaan tekoon saakka aina huolehtinut tyttärestään esimerkillisesti. Hän oli uhrannut elämästään 48 vuotta vaikeasti vammaisen B:n hoitamiseen, vuosien ajan taistellut B:n lääkityksestä ja ollut yksin vastuussa tämän hyvinvoinnista. Tilanne oli kehittynyt kappaleessa 4 kerrotulla tavalla ahdistavaksi ja toivottomaksi.

Syyttäjän ja asianomistajien näkemys

6. Syyttäjä, jonka esittämään asianomistajat ovat pääosin yhtyneet, on katsonut, että teko oli tehty vakaasti harkiten. A oli kertonut päätöksestään todistajalle jo 17.10.2002 eli samana päivänä kun hän oli saanut B:n käyttövaroja koskeneen edunvalvojan kirjeen. Mikään ei myöskään viitannut siihen, että A ei olisi ollut kykenevä vakaaseen harkintaan. Hän oli toiminut hyvin johdonmukaisesti ja suunnitellut myös sen, miten hän tulee toimimaan teon jälkeen sekä kertonut tapahtumista johdonmukaisesti. Hän oli ymmärtänyt teon oikeudellisen merkityksen. Teon tärkein vaikutin ei ollut ollut A:n kertoma huoli B:n kärsimyksistä vaan raha. Ainoa muutos olosuhteissa ennen tekoa oli ollut edunvalvojalta 17.10.2002 tullut kirje, jonka A oli kokenut henkilökohtaisena loukkauksena, ja A oli kohdistanut pahan olonsa hänestä täysin riippuvaiseen tyttäreen.

Murhan tunnusmerkistö

7. Rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo tehdään vakaasti harkiten ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Onko tappo tehty vakaasti harkiten

8. Asiassa kuultu todistaja on kertonut, että A oli 17.10.2002 soittanut hänelle ja tuolloin kertonut muun muassa hakeneensa B:lle lisää eläkettä ja saaneensa siihen kielteisen päätöksen. A oli ilmoittanut, ettei hän jaksanut B:n kanssa ilman taloudellista apua ja että kirje oli viimeinen pisara. A oli sanonut, että hän juottaa B:lle lääkkeitä, ettei kukaan enää kaada hänen päätöstään ja että hän soittaa itse poliisille tapahtuman jälkeen. A oli myös maininnut jotakin huonosta olostaan. Maanantaina 21.10.2002 A oli soittanut todistajalle ilmoittaen B:n kuolleen aamulla kello 8.00. Toinen todistaja on kertonut tavanneensa A:n sattumalta 20.10.2002. A oli tuolloin kertonut todistajalle aikovansa tappaa B:n. Rahasta oli todistajan mukaan jotenkin ollut kysymys. Todistaja muisti A:n vapisseen hänen kanssaan puhuessaan. Todistaja oli sanonut, että A:n pitäisi hakea jostakin apua. Seuraavana päivänä A oli soittanut todistajalle kertoen, että B oli nukkunut pois noin kello 8.25 ja että hän itse soittaisi asiasta poliisille.

9. Todistajien kertomukset osoittavat, että A:n mielessä on toistuvasti ainakin useiden tekoa edeltäneiden päivien aikana ollut lopettaa B:n elämä. Myös kappaleesta 4 ilmenevät A:n itse tekoon johtaneista olosuhteista kertomat seikat viittaavat etukäteisen harkinnan suuntaan. Vaikka lopullinen tekohetken päättäminen on voinut tapahtua A:n kertomalla tavalla tapahtumailtana, A:n keskustelu B:n kanssa on liittynyt A:n 4 kohdassa kertomiin olosuhteisiin eikä osoita, että tekoon olisi ollut syynä äkillisen ulkoisen seikan aiheuttama yllättävä tai odottamaton kiihtymystila.

10. A:lla on ollut kotona suuri määrä rauhoittavia lääkkeitä. Sinänsä on selvitetty, että A oli yrittänyt saada B:n lääkitystä vähennetyksi ja on uskottavaa, että lääkkeitä oli kertynyt A:n kertomasta syystä. A on kuitenkin kertonut todistajille tappavansa B:n antamalla tälle lääkettä, mikä osoittaa, että hän on etukäteen harkinnut toteuttavansa teon käytettävissään olevilla lääkkeillä.

11. Annettuaan illalla B:n juotavaksi nesteen, johon hän oli liuottanut suuren määrän lääkkeitä, A on odotellut lääkkeen vaikuttavan tarkoittamallaan tavalla. Seuraavana aamuna, tarkistettuaan B:n kuolleen, A on ilmoittanut asiassa kuulluille todistajille, että hänen tarkoituksenaan oli jättää B:lle rauhassa jäähyväiset ja sen jälkeen ilmoittaa asiasta poliisille. Kappaleessa 8 selostetusta todistajan kertomuksesta ilmenee, että A oli jo etukäteen harkinnut tällaista toimintatapaa.

12. Kappaleissa 8 - 11 mainitut seikat osoittavat sellaista teon suunnittelua, joka merkitsee yleensä vakaasti harkiten tehtyä tekoa. Se, että A on toisaalta jo muun muassa suunnitellut tulevaa joulua, ei ole ristiriidassa tämän päätelmän kanssa. Vakaata harkintaa ei poista pelkästään se, ettei tekijä ole etukäteen päättänyt teon toteuttamisajankohtaa tai että tekijä välillä epäröi päätöksessään, jos hän kuitenkin lopulta valitsee varteenotettavana toimintavaihtoehtona omissa suunnitelmissaan pitämänsä tappamisvaihtoehdon.

13. Arviointiin siitä, onko tappo tehty vakaasti harkiten, voi vaikuttaa tekijän kyky vakaan harkinnan edellyttämään suunnitteluun. A:lla, joka oli tekohetkellä 72-vuotias, oli ollut lisääntyvässä määrin fyysisiä sairauksia ja edessä mahdollisesti leikkaus. Uskottavaa on, että nämä seikat ja lisääntynyt huoli taloudellisista asioista ja B:stä ovat aiheuttaneet A:n kertomaa ahdistusta. Mainitut seikat tai se, mitä suoritetussa mielentilatutkimuksessa on todettu, eivät kuitenkaan ole luonteeltaan tai voimakkuusasteeltaan sellaisia, että niillä olisi merkitystä arvioitaessa kysymystä siitä, onko A tehnyt teon vakaasti harkiten.

14. Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on tehnyt teon vakaasti harkiten.

Teon kokonaisarvostelu

15. Jotta tekoa voitaisiin rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin pitää murhana, tapon tulee olla myös kokonaisuutena törkeä. Korkein oikeus toteaa, että murha on rikoslain törkein rikos. Siitä on ainoana rangaistusvaihtoehtona elinkautinen vankeusrangaistus. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistä ilmenee (HE 94/1993 vp s. 92 - 94), murhan tunnusmerkistössä törkeys ei viittaa teon arvosteluun rikoksena sinänsä, vaan tapon tunnusmerkistöön. Murha rikosnimikkeenä tarkoittaa siten henkirikoksinakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Vasta surmaamista, joka on tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi, voidaan pitää murhana.

16. Tappo on tehty siten, että A on antanut B:lle juotavaksi tappavan määrän lääkkeitä, minkä jälkeen B on mennyt nukkumaan. B ei ilmeisesti itse ole tullut tietoiseksi siitä, mitä hän on juonut ja mikä seuraus siitä tulee olemaan. Lyhytaikaista pahoinvointia lukuunottamatta teko ei ilmeisesti ole aiheuttanut B:lle kipua tai kärsimystä.

17. Teko on kohdistunut tekohetkellä A:n huolenpidosta riippuvaiseen, A:han luottaneeseen ja puolustuskyvyttömään pikkulapsen tasolla olevaan henkilöön, joka ei itse ole millään tavoin antanut tekoon aihetta.

18. Teon vaikuttimien osalta A:n omasta kertomuksesta Korkeimmassa oikeudessakin kävi ilmi, että taloudelliset tekijät ovat vaikuttaneet A:n tekoon. B:lle oli määrätty edunvalvoja vuonna 2000, minkä jälkeen A ei enää voinut aikaisempaan tapaan käyttää B:n eläkerahoja. Lopullinen päätös teon toteuttamisesta on syntynyt A:n 17.10.2002 saaman B:n käyttövaroja koskeneen edunvalvojan kirjeen johdosta.

19. Mielentilatutkimuksessa on todettu, että A:lla on persoonallisuushäiriönsä vuoksi ollut vaikeuksia erottaa omia ja B:n etuja ja tarpeita. A on kokenut olleensa ainoa, joka on hoitanut B:tä riittävän hyvin. A on hahmottanut suhteensa B:hen persoonallisuushäiriönsä ja aivoperäisen persoonallisuuden kapeutuneisuutensa pohjalta todellisuutta vääristävällä tavalla, mikä on vaikuttanut hänen motivaatioonsa teon yhteydessä. Persoonallisuushäiriön vuoksi A on myös kokenut B:n näkemyksistään poikenneet hoitojärjestelyt itseensä kohdistuneina loukkauksina.

20. Surmatyö on kohdistunut A:n tyttäreen, johon A:lla on ollut hyvä suhde ja jonka hyväksi A on yleensä aikaisemmin toiminut. Se, että teon vaikuttimina olisivat olleet syyttäjän ja asianomistajien katsomin tavoin pelkästään taloudelliset seikat, suuttuminen viranomaisille ja suuttumuksen purkaminen tai viranomaisille kostaminen tappamalla B, ei ole tätä taustaa vastaan uskottavaa. Kappaleessa 18 todetut taloudelliset seikat ovat liittyneet A:n käsityksiin, vaikkakin objektiivisesti arvioiden virheellisiin, siitä, mikä olisi B:lle parasta. A oli heikentyvän fyysisen ja henkisen terveydentilansa sekä persoonallisuushäiriönsä vuoksi ollut ahdistunut B:n ja omasta tulevaisuudestaan.

21. Seikkoja, jotka puhuvat sen puolesta, että rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä, ovat teon kohdistuminen tekohetkellä A:n huolenpidosta riippuvaiseen, A:han luottaneeseen ja puolustuskyvyttömään pikkulapsen tasolla olevaan henkilöön, joka ei itse ole millään tavoin antanut tekoon aihetta. Samoin teon törkeyttä puoltaa se, että voimakkaana vaikuttimena ovat olleet rahankäyttöön liittyvät seikat. Toiseen suuntaan puhuvat kappaleessa 16 kerrottu tekotapa ja kappaleissa 19 ja 20 kerrotut A:n vaikuttimiin ja hänen terveyteensä liittyvät seikat, jotka vaikeuttivat A:n mahdollisuuksia huolehtia B:stä vastaisuudessa. Korkein oikeus katsoo, että rikoksen törkeyttä korostavat seikat ovat niin merkittäviä, että rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

22. Tämän vuoksi Korkein oikeus päätyy hovioikeuden tavoin siihen, että A on teollaan syyllistynyt murhaan.

Syyntakeisuuden arviointi

23. Sekä tekoaikana voimassa olleiden rikoslain säännösten että tammikuun 1 päivänä 2004 voimaan tulleiden lainmuutosten (515/2003) mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon se, että tekijä on teon tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla eli alentuneesti syyntakeinen. Ne perusteet, joilla alentunutta syyntakeisuutta arvioidaan, eivät ole muuttuneet mainitun lainmuutoksen johdosta. Tekijä on täyttä ymmärrystä vailla tai alentuneesti syyntakeinen, jos hänen kykynsä ymmärtää teon tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut.

24. A:lle suoritetusta mielentilatutkimuksesta laaditun lausunnon loppupontena todetaan, että A kärsii sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä, jossa ilmenee tunne-elämältään epävakaan ja huomionhakuisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Lisäksi hänellä ilmenee pitkäaikaisen aivoverenkierron heikkenemisen aiheuttamaa lievää älyllisten toimintojen häiriintymistä ja aivoelimellistä persoonallisuushäiriön korostumista.

25. Lausunnon mukaan A:n persoonallisuushäiriö oli altistanut hänet muun muassa ihmissuhderistiriitoihin, loukkaantumisiin ja niihin liittyviin tunteenpurkauksiin. Persoonallisuushäiriön vuoksi A on myös kokenut näkemyksistään poikenneet B:n hoidon järjestelyt itseensä kohdistetuiksi loukkauksiksi. Ennen tekoa A:lla ilmeni katkeruutta ja loukkaantumista hänen viranomaisille esittämiensä valitusten tuloksettomuudesta. Persoonallisuushäiriön lisäksi A:lla todettiin alkavia elimellisiä aivoverenkierron heikkenemismuutoksia ja siihen liittyvää kognitiivisten kykyjen heikkenemistä. A:n aivoelimellinen tunne-elämän kapeutuminen on korostanut myös hänen persoonallisuutensa jo aiemmin ilmenneitä huomionhakuisia ja epävakaita piirteitä ja joustavuuden puutetta. A:n arvostelukyvyn heikkeneminen ei ollut vielä dementia-asteista. Aivoelimellinen tunne-elämän epävakauden korostuminen, psyykkinen kapeutuminen sekä päättely- ja arvostelukyvyn heikkeneminen ovat kuitenkin oleellisesti heikentäneet hänen kykyään ymmärtää teon tosiasiallista luonnetta ja oikeudellis-moraalista merkitystä sekä kykyä säädellä käyttäytymistään teon yhteydessä.

26. Lausunnon mukaan tutkittavassa ei ollut todettavissa varsinaista vainoharhaisuutta, harhaluuloisuutta tai muutakaan mielisairautta. Hänen yleinen todellisuudentajunsa oli normaali. Hänellä ilmeni muutaman päivän ajan ennen tekoa alakuloisuutta, itkuisuutta ja ahdistuneisuutta. Mielialaoireet eivät kuitenkaan täyttäneet vakavan masennustilan kriteerejä. Selkeää masennustilaa ei ole ilmennyt teon jälkeenkään. Persoonallisuushäiriö ei ollut aiemmin ollut niin vaikea-asteista, että tämä olisi suoranaisesti haitannut työelämästä tai tyttären käytännön hoidosta selviytymistä. Hän oli kuitenkin hahmottanut suhteensa tyttäreen persoonallisuushäiriönsä ja aivoperäisen persoonallisuuden kapeutuneisuutensa pohjalta todellisuutta vääristävällä tavalla. Lausunnon mukaan A on teon tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on tarkastanut lausunnon siihen liittyvine asiakirjoineen ja lausunnossaan päätynyt samaan lopputulokseen.

27. Korkein oikeus katsoo, että A:n persoonallisuushäiriöllä, jota aivoverenkierron heikkeneminen on korostanut, on ollut hänen syyntakeisuuttaan alentava vaikutus. A on teon tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla.

Rangaistuksen määrääminen

Syyntakeisuuden osalta sovellettava säännös

28. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin (39/1889) mukaan, jos jonkun harkitaan rikosta tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla, vaikkei häntä 3 §:n mukaan voida syyhyn mahdottomaksi katsoa, olkoon yleistä lajia oleva rangaistus se, mikä 2 §:ssä on säädetty. Sanotun 2 §:n mukaan jos viisitoista, mutta ei kahdeksaatoista vuotta täyttänyt tekee rikoksen, on tuomittava, milloin rikoksesta olisi saattanut seurata elinkautinen vankeusrangaistus, vankeutta vähintään kaksi ja enintään kaksitoista vuotta. Jos rangaistukseksi on säädetty määräaika vankeutta tai sakkoa, on tuomittava enintään kolme neljännestä säädetystä ankarimmasta rangaistuksesta ja vähintään pienin määrä, jonka sitä rangaistusta saa 2 luvun mukaan tuomita.

29. Tammikuun 1 päivänä 2004 voimaan tulleen rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentin (515/2003) mukaan, jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää teon tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut, on rangaistusta määrättäessä otettava huomioon, mitä 6 luvun 8 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään. Mainitun 3 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta rikoksen alentuneesti syyntakeisena tehneelle sovelletaan pykälän 2 momentin mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa. Alentunut syyntakeisuus ei kuitenkaan vaikuta käytettävissä olevaan enimmäisrangaistukseen. Sanotun 2 momentin mukaan tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Jos rikoksesta voisi seurata elinkautinen vankeus, enimmäisrangaistus sen sijasta on kaksitoista vuotta vankeutta ja vähimmäisrangaistus kaksi vuotta vankeutta.

30. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin (515/2003) mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentin mukaan jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

31. Kuten edellä on todettu, ne perusteet, joiden mukaan syyntakeisuutta arvioidaan, ovat molemmissa laeissa samat. Uusi laki on aikaisempaa ankarampi siinä suhteessa, ettei alentunut syyntakeisuus uuden lain mukaan vaikuta käytettävissä olevaan enimmäisrangaistukseen. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, ettei uuden lain soveltaminen asiassa voi missään tapauksessa johtaa lievempään lopputulokseen. Sen vuoksi asiassa on sovellettava sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin.

32. Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi A:n syyksi luetusta rikoksesta 10 vuotta vankeutta.

33. A on ollut tämän rikoksen johdosta vapautensa menettäneenä yhtäjaksoisesti pidättämisestään 21.10.2002 alkaen hovioikeuden tuomioon 9.12.2003 saakka.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti. A tuomitaan rikoslain 21 luvun 2 §:n ja 3 luvun 4 §:n 1 momentin (39/1889) nojalla täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä murhasta 10 vuoden vankeusrangaistukseen. Rangaistuksesta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n (1060/1996) nojalla 1 vuosi 1 kuukausi 18 päivää (vapaudenmenetysaika 21.10.2002 - 8.12.2003). Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Eeva Vuori (eri mieltä), Mikael Krogerus, Gustav Bygglin ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Häyhä: Olen eri mieltä perustelujen kappaleessa 21 suoritetun teon kokonaisarvostelun lopputuloksesta ja A:n syyksi luettavasta rikoksesta. Katson, että perustelujen kappaleessa 19 mainituilla A:n persoonallisuushäiriöön liittyvillä vaikeuksilla erottaa omia ja B:n etuja ja tarpeita ja sanotun persoonallisuushäiriön ja aivoperäisen persoonallisuuden kapeutuneisuuden pohjalta tapahtuneella suhteen hahmottamisen vääristymällä on ollut merkitystä A:n vaikuttimiin ja tekoon sellaisella tavalla, ettei hänen tekonsa ole murhaa koskevassa rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen törkeä. A on siten syyllistynyt tappoon, jonka hän on tehnyt ollessaan täyttä ymmärrystä vailla. Äänestyksen lopputuloksen johdosta ilmoitan olevani A:lle tuomittavasta rangaistuksesta samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Vuori : Olen teon kokonaisarvostelun osalta samaa mieltä kuin oikeusneuvos Häyhä. A:n syyntakeisuuden arvioinnin osalta totean seuraavan:

Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kappaleissa 24 - 26 selostetun A:lle suoritetusta mielentilatutkimuksesta laaditun lausunnon mukaan A:ssa ei ollut todettavissa varsinaista vainoharhaisuutta, harhaluuloisuutta tai muutakaan mielisairautta. Hänen yleinen todellisuudentajunsa oli normaali eikä hänellä todettu selkeää masennustilaa. A:n arvostelukyvyn heikkeneminen ei ollut vielä dementia-asteista. Syyntakeisuuden osalta on siten kysymys lähinnä onko A:ssa todettu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö alentanut hänen syyntakeisuuttaan teon hetkellä.

A on kysymyksessä olevassa tilanteessa antanut B:lle yliannoksen lääkkeitä surmaamistarkoituksessa. Hän on valmistellut tekoaan ja toiminut siinä aiemman suunnitelmansa mukaisesti johdonmukaisesti. Hän on itsekin todennut tienneensä, että hän toimi oikeudellisesti arvostellen väärin. A:n käyttäytyminen ennen tekoa ja sen jälkeen, itse teosta ilmenevät seikat ja A:n suhtautuminen tekoon puhuvat sitä vastaan, että A:n kyky ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus olisi ollut tekohetkellä merkittävästi alentunut ja että hän siten olisi ollut täyttä ymmärrystä vailla. Olen edellä ottanut A:n persoonallisuushäiriön huomioon teon kokonaisarvioinnissa. Syyntakeisuuden osalta päädyn siihen, ettei kysymyksessä ole sellainen mielenterveyden häiriö, jonka johdosta A olisi ollut teon tehdessään täyttä ymmärrystä vailla.

Tuomitsen A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla taposta. Äänestyksen lopputuloksen johdosta ilmoitan olevani A:lle tuomittavasta rangaistuksesta samaa mieltä kuin enemmistö.